Kiinan tuonti on takkuillut vuonna 2021 oikein urakalla, sillä koronapandemian tuomien haasteiden lisäksi muun muassa konttikriisi on tuonut omat ongelmansa. Nyt, maaliskuussa, lisähaasteeksi muodostui Suezin kanavan laivaliikenteen totaalinen pysähdys. Lue tästä artikkelista mitä oikein tapahtui ja mitä vaikutuksia sillä on.
Suezin kanavan kriisi 2021
Suezin kanava tai oikeastaan kanavaverkosto on rakennettu alun perin 1860-luvulla ja se on erittäin merkittävä vesiväylä, sillä se mahdollistaa laivaliikenteen Aasiasta Eurooppaan ilman Afrikan kiertämistä.
Suezin kanavan läpi kulkee noin 12% koko maailman kansainvälisestä kaupasta ja päivittäisen rahdin arvo on vuoden 2021 arvion mukaan 5,1 miljardia dollaria länteen ja 4,6 miljardia dollaria itään päin. Suezin kanava on erittäin tärkeä väylä myös meille suomalaisille, sillä Aasiasta tilatut tuotteet kulkevat usein merirahtina sitä pitkin.
23.3.2021 Ever Given niminen, 400-metrinen rahtialus jäi poikittain kiinni kanavaan. Laiva ajautui kuivalle maalle päin kanavan penkkaa. Laiva tukki koko kanavan ja pysäytti kaikki muut alukset. Konttilaivaa kaivettiin ja kanavaa ruopattiin, kunnes alus irtosi maanantaina 29.3. Liikenne pystyttiin palauttamaan, mutta lyhyt- ja pitkäaikaiset vaikutukset jäivät kalvamaan jo muutenkin kärsinyttä kansainvälistä kauppaa.
Lyhytaikaiset ja pitkäaikaiset vaikutukset
Jo ennen Ever Givenin onnettomuutta globaalit toimitusketjut olivat kaaoksessa. Lentorahdin määrä on vähentynyt, merirahdin lisääntynyt ja lisäksi konteista on pula. Logistiikan kulut ja näin ollen tuotteiden hinnat olivat nousseet jo aiemmin. Viikon mittainen merirahdin seisokki ei auttanut tilannetta millään tavoin. Suezin kanavan tukkeutuminen nostikin esimerkiksi polttoaineiden hintaa hetkellisesti.
Globaali maailma kärsii lyhytaikaisesti tavarapulasta, sillä paikoittaisia puutteita esiintyy muun muassa polkupyörien, juuston ja wc-paperin saatavuudessa. Vaikka Suezin kanava on auki, kestää suman purkaminen pitkään ja pidentyneet odotusajat, nousseet kustannukset ja myöhästyneet toimitukset runtelevat yrityksiä vielä pitkäänkin. Liiketoiminnan kannattavuuden vuoksi nousseet kulut vaikuttavat aina lopulta asiakashintoihin, joten hintojen nousua voidaan odottaa tapahtuvaksi.
Pitkäaikaiset vaikutukset liittyvät tuotantoketjujen haavoittuvuuteen ja tuonnin ja viennin pullonkauloihin. Suezin kriisi aiheutui niinkin pienestä asiasta kuin yhden rahtialukset epäonnisesta karille ajosta. Sillä oli kuitenkin mittavat taloudelliset vaikutukset koko maailmassa. Erinäiset tahot kehittelevätkin nyt keinoja vaihtoehtoisiin logistiikkatapoihin ja siihen, kuinka vienti ja tuonti voidaan turvata myös silloin kun jotain tapahtuu. Kukaan ei halua Suezin logistiikkakriisin kaltaista tilannetta enää uudelleen.
Kuinka kriisi vaikuttaa minun elämääni?
Mikäli teet kansainvälistä kauppaa tai ostat tuotteita vaikkapa Kiinasta, kannattaa sinun varautua pitkiin toimitusaikoihin ja nousseisiin kuljetuskustannuksiin. Asiakashinnat kannattaa uudelleenarvioida ja sopimukset tarkastaa, sillä nousseet kulut tulevat rasittamaan katettasi.
Mikäli tilaat pieniä eriä Kiinasta tai tuonti ja vienti on vain osa liiketoimintaasi, ei Suezin kanavan tapahtumista välttämättä kannata stressaantua. Sama sääntö pätee, mikäli rahtaaminen tapahtuu lentoteitse. Mikäli olet kuitenkin äärimmäisen riippuvainen Kiinan kaupasta tai esimerkiksi sieltä tulevista komponenteista, ennaltaehkäisevät toimenpiteet voivat olla tarpeet. Tuotantoketjun monipuolistaminen ja vaihtoehtoiset logistiikkaratkaisut ovat esimerkkejä hankintakokonaisuuksista, joiden toiminta on syytä varmistaa.
Suezin konttikriisi on tuonut hyvin konkreettisella tavalla esille sen, miten niinkin kaukainen asia kuin tuhansien kilometrien päässä karille ajanut laiva voi vaikuttaa monen Suomalaisen yrityksen sekä kuluttajan elämään arvaamattomalla tavalla. Yritysten kannattaa miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja tuotantoketjuihin pahan päivän varalta. Mikäli haluat monipuolistaa tuotantoketjuasi tai sinulla on muita kysymyksiä aiheeseen liittyen, ota meihin yhteyttä ja autamme mielellämme.
Leave A Comment