Vuosi on 2021 ja eletään konttikriisin aikaa. Korona on ajanut koko maailman talouden epävarmuuden aikaan. Matkustuskiellot, liikkumisrajoitukset, kauppojen ja palveluiden rajoitetut aukioloajat ovat meille kaikille jo arkipäivää. Rajoitukset ovat osaltaan pakottaneet asiakkaat verkkoon ja verkkokauppaliiketoiminta onkin kokemunut ennätysmäistä kasvua.

Kiina – kulutustavaran suurin valmistajamaa, onkin korona-ajan kulminoitumispaikka. Ei pelkästään koronaviruksen lähteenä, mutta Kiina on jo vuosia näytellyt suurta roolia maailman tavaraliikenteen keskuksena.

Pitkittynyt koronatilanne on vaikuttanut yllättävästi myös logistiikan alaan. Vaikutukset näkyvöt yrityksille ja tavalliselle kuluttajalle tuotteiden saatavuusongelmina. Uusimpana maailmanlaajuisena haasteena on Kiinaan saapuvan rahtiliikenteen sakkaaminen. Puhutaankin maailmanlaajuisesta konttikriisistä. Missä konttikriisissä on kyse ja miten kriisi tulisi huomioida liiketoiminnassa?

Mikä on konttikriisi ja miksi saapuva rahtiliikenne sakkaa?

Konttikriisillä tarkoitetaan tilannetta, jossa Kiinaan ei palaa kontteja samaan tahtiin, kuin tarvetta olisi. Toisin sanoen kontit ovat kaikki joko matkalla tai odottamassa palauttamista EU:sta ja USA:sta, eikä uusia toimituksia saada Kiinasta liikkeelle. Tilanne on sama myös muun muassa Euroopassa, mutta akuutein tilanne on kuitenkin Kiinassa.

Tästä seuraa se, että kiinalaiset yritykset joutuvat jonottamaan kontteja ja konttien hinnat ovat moninkertaistuneet. Tilanne on ajautunut siihen, että kontteja joudutaan varaamaan ja muun muassa Alibaba on julkaissut konttien varausjärjestelmän. Konttien varaus nostaa hintoja, sillä saapuvat kontit allokoidaan niille asiakkaille, joilla on varaa maksaa palvelusta ekstraa.

Miten konttikriisi vaikuttaa liiketoimintaan?

On laskettu, että joulukuun 2020 konttihinnat olivat 264 % korkeammat Aasiasta Pohjois-Eurooppaan kulkevalla reitillä, kuin vuotta aiemmin. Nousu on valtava, ja sillä on kauas kantoisia vaikutuksia. Voit tutustua merirahdin hinnoittelumalliin täällä.

Kansainvälinen konttikriisi vaikuttaa liiketoimintaan monilla tavoin. Yrittäjien tulee joko maksaa lisähintaa kontista ja saada näin tavara liikkeelle tai vastaavasti odottaa konttia ja riskeerata näin asiakkaiden tyytyväisyys. Muun muassa Singaporen IKEA on sanonut, että noin 10 % sen tuotteista kärsii toimitusvaikeuksista ja toimitusten myöhästymisestä juuri konttikriisin takia.

Kun kontteja ei yksinkertaisesti ole, ovat hinnat niin korkeita, että tavallinen maahantuontiyritys ei välttämättä pysty siirtämään kuluja tuotteiden hintoihin. Osa yrityksistä joutuukin myymään tappiolla ja vanhojen tilausten katteet menevät niin ikään pakkaselle. Kuluttaja on kuitenkin aina lopulta se, joka kärsii vastaavaavista ongelmista ja jolle suurin maksutaakka kerääntyy.

Jos konttikriisi ei jo yksinään sekoita yritysten liiketoimintaa, vuonna 2021 helmikuulle sijoittuva ja kiinalaisten juhlistama kiinalainen uusivuosi aiheuttaa itsessään pitkiä lomia suuria tehdasseisauksia. Myös kaikki suomalainen liiketoiminta jolla on tekemistä Kiinassa valmistettujen tuotteiden ja komponenttien kanssa liittyy mukaan kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan, halusipa tai ei. Uudestavuodesta toipuminen ja tehtaiden tilausjonojen purkaminen vie vuosittain hieman toimialasta riippuen viikkoja, jollei kuukausia.

Lyhyesti sanottuna konttikriisi vaikuttaa konttien pitkittyneeseen odotusaikaan, kasvaneisiin logistiikkakustannuksiin ja toimitusaikojen epävarmuuteen ei pelkästään EU:ssa ja USA:ssa vaan muillakin markkinoilla. EU:n sisällä on havaittavissa konttipuutetta esimerkiksi Saksassa ja Unkarissa. Suurin vaikutus kriisillä on kuitenkin nimenomaan Kiinan tuontiin.

polarpanda_train

Kuinka huomioida konttikriisin myötä hidastunut rahdin kulku?

Nettikaupassa ja etenkin drop shipping -tilauksissa toimitusaikojen ennustaminen ja toimitusvarmuus ovat erittäin tärkeä osa toimintaa. Hidastuneeseen rahdinkulkuun tuleekin varautua monin tavoin.

Yrittäjän tulee varautua pidempiin toimitusaikoihin ja korkeampiin kuljetuskustannuksiin. Konteista voidaan pyytää Premium-hintoja tai tarjolla saattaa olla useita toimitusaikavaihtoehtoja. Odotettavissa on, että tilanne purkautuisi maalis-toukokuussa, mutta kiinalaisen uudenvuoden kerrannaisvaikutusten vuoksi tarkan ajankohdan ennustaminen on käytännössä mahdotonta.

Kiinalaiset tehtaat palaavat normaaliin aikataulunsa melko hitaasti lomien jälkeen. Tuotantokapasiteetin kasvaminen näkyy backlogissa olevien tilausten täyttämisellä. Tämä aiheuttaa Kiinasta tuleviin rahtimääriin piikin, joka huomataan tavallisenakin vuonna normaaleissa olosuhteissa.

Konttikriisin aikana on oletettavissa, että sulun jälkeen valmiiksi saatavat tuotteet eivät pääse heti liikenteeseen ja pitkistä odotusajoista tulee entistä pidempiä. Yrittäjän tulee suhtautua asiaan maltilla, sillä uusia kontteja kyllä valmistetaan ja tyhjiä kontteja rahdataan jatkuvasti Kiinaan, mutta se vie aikansa. Asiakkaille on hyvä perustella tilanne vaikkapa näyttämällä tämä postaus, sillä kuten jo sanoimme, kyseessä on globaali tilanne, eikä yksittäinen suomalainen yrittäjä voi asialle oikeastaan yhtään mitään. Kiinan tuonti tuo aina haasteita mukanaan, ja konttikriisi 2021 on vain yksi lisähaasteista.

Kysy konttirahtien ajantasaisia hintoja tai jätä meille avoin kysymys.