Hubein provinssista alkunsa saanut koronavirus eli 2019 nCov on suorastaan dominoinut mediakenttää alkavan vuoden aikana. Pisaratartuntana leviävä kruunun muotoinen virus aiheuttaa poikkitieteellisesti päänvaivaa aina lääkäreistä tutkijoihin ja yrittäjistä ostajiin. Liiketoiminnan kannalta taudilla on jonkin verran seurauksia yrityksille, jotka nojaavat globaaleihin toimitusketjuihin tai joilla on toimintaa Kiinassa.

Seuraa tilannetta

Voiko virus levitä Kiinassa valmistetusta tuotteesta?

Esimerkiksi osa e-ville.com:n asiakkaista on olleetollut huolissaan siitä, voiko virus levitä Kiinasta tilatun tuotteen kautta. Tästä on jonkin verran ristiriitaista tietoa, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon kuinka uusi tauti on kyseessä. Pääasiallisesti tauti leviää ihmisestä toiseen pisaratartuntana. Maksimissaan virus voi elää Ilman ”isäntää” jopa yhdeksän päivää. Tämä tosin vaatisi sen, että tuotteen päälle olisi joko aivastettu tai syljetty sellaisen henkilön toimesta jolla tautia on. Koko maassa on tällä hetkellä hengityssuojainpakko työpaikoilla. Tällainen skenaario on siis erittäin epätodennäköinen.

Lisätietoa aiheesta voit lukea täältä.

Joudunko etsimään tuotteelleni uudet tavarantoimittajat koronaviruksen takia?

Mitään radikaaleja muutoksia ei ainakaan tässä vaiheessa suositella niin kauan, kun tuotanto ei nojaa liiaksi Hubein maakunnassa toimiviin yrityksiin. Siinä missä muu Kiina käynnistelee tuotantolinjojaan, Hubei on tällä hetkellä karanteenissa. Ihmisten liikkumista estetään, koulut sekä yritykset on suljettu ja rahti ei kulje. Tilanne voi kestää verrattain pitkään. Suosittelen varautumaan useamman kuukauden taukoon toimituksissa.

Seisooko Kiinan tuotanto? Ovatko tehtaat Kiinni?

Suurin osa tehtaista kautta maan on ollut kiinni jo useamman viikon, tosin ei koronan takia vaan kiinalaisen uuden vuoden juhlallisuuksien takia. Normaalisti uusi vuosi näyttäytyy noin kahden viikon mittaisena koko kansan juhlana, jonka takia sadat miljoonat ihmiset matkustavat ympäri Kiinaa sukulaistensa luokse. Liiketoiminnan kannalta kaikki tilaukset seisovat uuden vuoden ajan. koronavirus epidemia iski näiden juhlapyhien aikaan. Lomia on pidennetty maan laajuisesti kahteen otteeseen, mutta viimeisimpien tietojen mukaan uusia pidennyksiä ei olisi tulossa. Yritykset voivat siis aloitella toimintaansa tällä viikolla.

Milloin Kiinan tehtaat aloittavat tuotannon?

Hankinnan näkökulmasta voi kestää tovi ennen kuin kaikki on palannut normaaliksi. Hallinto on valmistellut joukon toimenpiteitä yrityksille taudin leviämisen ehkäisemiseksi.

Alla toimenpiteet kiteytettynä:

1. Yritysten täytyy huolehtia, että taudin leviämisen riski on minimaalinen ja että jokaisella työntekijällä on kasvomaski sekä mahdollisuus käsien desinfiointiin.

2. Yritysten täytyy ilmoittaa viranomaisille, että kaikki tarvittavat toimenpiteet on tehty.

3. Viranomainen tarkistaa, että kaikki on kunnossa ennen kuin toimintaa voidaan jatkaa.

Osa vaatimuksista saattaa osoittautua hieman haasteelliseksi. Esimerkiksi hengityssuojaimet ovat tällä hetkellä kiven alla koko maassa. Mitä todennäköisimmin tehtaat avautuvat yksitellen seuraavan kolmen viikon aikana. Toimistotyöt toimivat jo nyt lähes normaaliin tapaan. Mikäli toimistotilat eivät ole vielä saaneet järjestettyä lupaa jatkaa, tekevät työntekijät työnsä kotoa käsin. Tarjousten, toimitusaikakyselyiden sekä muiden yksityiskohtien selvittäminen on siis mahdollista jo nyt.

Miten tämä kaikki vaikuttaa minun Polar Panda tilauksiini?

Hintojen, aikataulujen sekä selvitystyön tekeminen on mahdollista jo nyt. Tuotannon aloittamisessa voi kestää useampi viikko. Lentorahti alkaa kulkemaan normaalisti seuraavan kolmen viikon aikana. Konttiaikataulut menevät uusiksi. Selvitämme vielä tarkkoja ajankohtia. Suosittelen selvittämään oman myyjäsi kanssa tilanteen vaikutuksista käynnissä oleviin tilauksiin.

Onko liikematka Kiinaan turvallista?

Kiinaan matkustaminen on verrattain turvallista (Hubeita lukuun ottamatta), mutta ei suositeltavaa. Ulkoministeriön matkailutiedotteen mukaan kaikkea turhaa matkustamista tulisi välttää. Mikäli mahdollista niin suosittelen siirtämään matkaa vähintään kuukaudella eteenpäin. Yritystapahtumat on melko pitkälti peruttu, tavarantoimittajat ovat keskittyneet tuotannon normalisointiin ja suurin osa palveluista on kiinni. Ainakaan helmikuun osalta matka ei tule olemaan kovin antoisa.

Mikäli kuitenkin päädyt syystä tai toisesta matkustamaan Kiinaan lähiviikkoina, ota huomioon seuraavat asiat:

1. Suurimassa osassa kaupungeista on ulkonaliikkumiskielto ilman hengityssuojainta. On suositeltavaa, että tuot hengityssuojaimet mukanasi Suomesta.

2. Ota mukaan purkki desinfiointiainetta

3. Selvitä onko paikallisella tasolla erikoisjärjestelyjä mitä sinun pitäisi ottaa huomioon. Esim. Guanggdongin provinssissa Hong Kong on ottanut käyttöön kahden viikon karanteenin kaikille mannerkiinasta tuleville. Mikäli paluulentosi lähtee Hong Kongista, tämä kannattaa ottaa huomioon.

Ihmiset välttävät ulkonaliikkumista Shenzhenissä. Huaqianbein elektroniikkamarketit ovat tyhjinä ihmisistä.

Ihmiset välttävät ulkona liikkumista Shenzhenissä. 

Kiinan messut peruttu?

Helmikuun sekä maaliskuun osalta messut on järjestäjien mukaan lykätty. Lykkäyksen pituudesta ei ole tietoa ja monen kohdalla voi olla, että lykkäys tarkoittaa perumista. Huhtikuun messujen osalta ei ainakaan toistaiseksi ole tullut ilmoitusta siitä, että korona aiheuttaisi erityisiä toimenpiteitä. Mm. Guangdongissa järjestettävä Canton fair sekä Hong Kongin elektroniikkamessut ovat edelleen aikataulussaan. Seuraamme Polar Pandassa tilanteen kehittymistä.

Kaikkien helmikuussa sekä maaliskuussa järjestettävien messujen sivuilta löytyy vastaavanlainen ilmoitus messujen siirrosta.

*Tekstiä muokattu 13.02.2020 – Korjattu kappale missä kerrotaan kuinka kauan virus voi elää erillaisilla pinnoilla. Muutama tunti muokattu yhdeksään päivään vastaamaan uusinta tietoa.